Taustaa

Nukketeatteria ja nykytanssia yhdistelevä esitys pohjautuu belgialaisen Didier Comèsin sarjakuva-albumiin Uneksivien puiden talo (La Maison où rêvent les arbres, Casterman 1995). Kolmen tanssijan ja kahden nukenkäsittelijän roolittama näyttämöteos käsittelee suhdettamme metsään, muutosta ja painajaisia.

Nyt jo edesmenneen Comèsin alkuperäisteoksessa puiden unet, jotka aiemmin saattoivat herätä eloon lintuina ja perhosin alkavat ihmisen toiminnan vuoksi muuttua painajaisiksi. Puiden painajaiset manifestoituvat niiden kollektiivisesta, ikiaikaisesta muistista ihmisten kimppuun säälimättömästi hyökkäävinä petoina. Keskuspuiston esityksessä nähtiin mm. nukke- ja naamioteatterin keinoin toteutettuja esihistoriallisia olentoja ja muodonmuuttaja-jumalia. Tarinaa vahvasti liikkeen avulla kuljettava visuaalinen esitys toteutetaan kaupunkipuistoihin perinteisten esitystilojen sijaan. Katsomorakenteiden tai tuolien sijaan yleisölle on varattu istuinalustoja ja vilttejä puiden alle, ja näyttämö aukeaa 360 asteisena katsojien ympärille. Esitykset sijoittuvat aikaan ennen ja jälkeen auringonlaskun.

Teoksen takana on helsinkiläis-tamperelainen, esittävien taiteiden ammattilaisista koostuva työryhmä:tanssijoita, nukketeatteritaiteilijoita, muusikoita ja suunnittelijoita. ”Haluamme pohtia esityksen kautta suhdettamme puihin, noihin kiltteihin ja hiljaisiin, ja tuon suhteen vaikutusta ilmastonmuutoksen etenemiseen. Lisäksi teos on kunnianosoitus arvostamallemme taiteilijalle. ’Uneksivien puiden talon’ voi nykytiedon valossa nähdä ekokatastrofia käsittelevänä profetiana. Lisäksi Comèsin tavassa kuvata luontoa on aina läsnä vahva, arvoituksellinen tunnelma, joka on toiminut inspiraationa työllemme.”